Biografia

Hei! Katutaiteilija on viisijäseninen, huikeaan menoon mieltynyt rockyhtye. Syvällä sisimmässämme asuu hyvä buugi ja rakkaus rokkiin, jotka näkyvät ja kuuluvat kokonaisvaltaisesti esiintymisessämme. Jos olet ennakkoluuloton ja suomenkieleen mieltynyt, voi olla että etsimme juuri sinua partneriksimme.

Katutaiteilija syntyi alkuvuonna 2009; se oli sitä aikaa kun Höltän Kalle oli vielä bassossa. Vuosihan siinä vierähti, ennen kuin koko kokoonpano otti pysyvämmän muotonsa ja palikat putoilivat leegolaatikossa kohdalleen. Sittemmin rytmiryhmä on vaihtunut aikuisempaan, mutta komeampaan suuntaan. Nyt kaksivuotiaana vaikuttaakin siltä, että mikään ei ole tuntunut vielä miltään ja suuruuden ajat ovat yhä edessä. Seuraavassa on asiaa bändin jäsenistä hieman lähemmin.

Yrjö Matsi pitää mikistä isolla ämmällä ja toisinaan lauleskelee kauniisti kyseiseen kapistukseen. Ykä on ollut ihan alkutaipaleelta asti kehissä, polkien bändiä eteenpäin kuin tulpatonta mopoa. Urheiluruudussa esiintymisen ohella Ykä kirjoittelee biisejä sen minkä ehtii ja käyttää numeroa 13.

Niko Rimbacher on toinen kahdesta edelleen selviytyvästä perustajajäsenestä. Hänen kitaransa välityksellä kuulijoiden sielun syvimmätkin sopukat tulevat kaikuluodatuiksi. Tämähän ei tosin Nikolle riitä, sillä hänen korkea ja kaunis äänensä tukee usein Yrjön laulutulkintaa.

Eero Uusitalo ei laula. Kitarat vaihtuvat Eerolla useammin kuin soinnut, vaikka sen huomaaminen onkin haastavaa, kiitos valon nopeuden ylittävän sorminäppäryyden. Eero havaitsi liittyneensä bändiin 20 vuotta liian myöhään, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

Jukka Okkonen soittaa bassoa ja laulaa kantrimusiikkia, mutta ei tässä bändissä. Siis laula. Jukan muusikon uraan mahtuu mm. 70-luvulla syntyminen ja haaveet kitaransoitosta punkbändissä. Jukka on kunnostautunut myös viskin ystävänä ja ansioitunut autokuskina, joskin tyypillisesti eri aikoina.

Mitro Matsi on Katutaiteilijan uusi, räjähtävä rumpali. Aiemmatkin rumpalit ovat tainneet räjähtää kuin Spinal Tapissa konsanaan. Miku on räjähdysmoottoreiden ystävä.

Katutaiteilija nauhoitti edellisen demonsa ’09 joulukuun lopulla. Neljän stygen ’Kantapään kautta’-niminen demo-EP pullahti muutaman sadan kappaleen voimin kyläkauppojen ulkopuolelle vuoden ’10 alussa, ja kaikki kappaleet tuota EP:tä on suorastaan viety käsistä, vaikka bändi on vailla minkäänlaisia aiheeseen liittyviä sopimuksia. Seuraava demo-ep, Päihtymyskuplia, saatiin kuoriin toukokuussa 2013. Omaa materiaalia on jo kolmattakymmentä biisiä, joten syyhy laittamaan biisejä narulle on liki yhtä kova kuin into soittamaan.

Aiemmin Katutaiteilijassa ovat vaikuttaneet seuraavat hahmot:

Jouni Kauppinen oli rumpali ja soitti rumpuja. Ja hyvinpä soittaa vieläkin. Jouni harrasti myös kuutamokeikkailua taustalaulajana.

Pete Honkonen soittaa rumpuja kaikissa vaadituissa tahtilajeissa. Hän myös opettaa rumpujen soittoa, ja tämän seurauksena Peten päivätöihin sisältyy treeniksen inspiraatiolehtien piilottaminen kakaroilta. Hän harrastaa muuttamista Jyväskylän alueella ja onpa hänen nähty myös tulvivan Pohjanmaalla. Pete siirtyi paremmille palkoille kevättalvella 2013.

Ville-Matti Rassi toimi rytmiryhmän kapulakielitieteilijänä 2009-2010. Ville oli Ykän ja Nikon rikoskumppanina alusta saakka, kuuluen alkuperäisjäsenten karhukoplaan. Ville on sittemmin esiintynyt Peten tuuraajana niinä kertoina kun Pohjanmaan tulvat ovat estäneet Peten keikalle pääsemisen.

Mikko Norontaus täydensi orkesterin alakerraston eli basso-osaston vuosina 2009-2010.

Kalle Hölttä soitti yhden käden sormilla laskettavan määrän. Siis treenejä, bassolla.

Yst. vast., tositarkoituksella tai seikkailumielellä, osoitteeseen katutaiteilija@gmail.com